Perintöpolku-palvelu

04.02.2024

Olemme luoneet Perintöpolku -nimisen palvelukokonaisuuden, joka on kokonaisvaltainen ratkaisu kuolinpesän hallintaan ja jossa asiakkaan tarpeen mukaan tuotamme asiakkaalle kokonaisvaltaisen palvelun aina perunkirjoitustilaisuuden järjestämisestä perinnönjakosopimuksen laatimiseen ja kaiken tältä väliltä. Palvelumme on asiakkaalle kokonaisuudessaan edullinen, se säästää asiakkaan aikaa ja rahaa, sillä asiakkaan ei tarvitse kääntyä monen eri toimijan puoleen eikä toisaalta moni eri toimija tee selvitystyötä asiakkaasta, vaan riittää, että olemme kerran tutustunut asiakkaaseen. Perintöpolku-palvelu on suunniteltu helpottamaan asiakkaan vaikeaa vaihetta surun keskellä tarjoamalla kokonaisvaltaista tukea kuolinpesän asioiden hoitamisessa. 

Perintöpolku-palvelu on saanut alkunsa asiakkaan tarpeesta. Tiedämme, että jokainen kuolinpesä on yhtä ainutlaatuinen, kuin sen osakkaansa. Siksi räätälöimme palvelumme asiakkaan tarpeen mukaan varmistaen, että prosessit sujuvat mahdollisimman tehokkaasti ja kivuttomasti.  

Perintöpolun kulmakivet:

  • Perunkirjoituksen järjestäminen, perukirjan laatiminen sekä toimittaminen verottajalle. Järjestämme asiakkaan puolesta perunkirjoitustilaisuuden, jonka tuotoksena syntyy perukirja. Toimimme asiakkaan niin halutessa perunkirjoituksessa uskottuina miehinä ja arvioimme kuolinpesän varallisuuden käypään arvoon. Meillä on asiantuntijuus niin asuinkiinteistöjen, kuin maa- ja metsätilojenkin arviointiin. Välikäsiä arvioinnissa ei näin ollen tarvita. 
  • Varallisuuden realisointi. Tarvittaessa huolehdimme kuolinpesän varallisuuden, kuten asuntojen ja kiinteistöjen myynnistä. Asiantunteva kiinteistönvälitystiimimme takaa, että omaisuudelle saadaan paras mahdollinen kauppahinta. Meiltä saat myös Maanmittauslaitoksen määräämän julkisen kaupanvahvistajan palvelut, joka sujuvoittaa entisestään palvelukokonaisuuden etenemistä.
  • Ositus- ja/tai perinnönjakosopimuksen laatiminen. Kun kuolinpesän varallisuus on muutettu helposti jaettavaan muotoon, laadimme perinnönjakosopimuksen pesän osakkaiden sopimalla tavalla. Ellei vainajan ja lesken ositusta ole aiemmin suoritettu, on ositus tehtävä viimeistään ennen perinnönjakoa. Hyvin usein samassa asiakirjassa tehdäänkin ensin puolisoiden välinen ositus, jonka jälkeen selvillä on perillisille jaettava omaisuus. Tämän jälkeen tehdään perinnönjako perimysjärjestyksen mukaisesti, kuolinpesän oikeudenomistajien sopimalla tavalla. Osittainen perinnönjako. Usein voi olla tarpeellista tehdä osittainen perinnönjako. Käsillä voi olla esimerkiksi tilanne, jossa käteisvarat halutaan jakaa, mutta vaikkapa kiinteistö pitää jakamattomana lesken eliniän ajan. Tällöin tehdään ositus- ja  osittainen perinnönjakosopimus.

Perintöpolku-palvelu on parhaimmillaan silloin, kun polku kuljetaan kaikkien polun kulmakivien kautta. Voit kuitenkin halutessasi kääntyä puoleemme myös silloin, kun haluat meidän suorittavan jonkin polun kulmakivistä. Näitä on esim:

  1. Arviolausunto (248€)
  2. Perunkirjoitus / perukirjan laatiminen (372-1240€ riippuen laajuudesta)
  3. Kiinteistön myynti (alkaen 3000€)
  4. Kaupanvahvistus (128€)
  5. Jakosopimuksen laatiminen (alkaen 372€)

Asiantuntijamme suorittaa myös muita notariaattitoimeksiantoja, voit lukea niistä lisää täältä: https://www.konsultantti.fi/

Perintöpolku-palvelun hinta

Hintaan vaikuttaa moni seikka. Usein kuolinpesän oikeudenomistajia on kohtuullinen määrä, pesän varallisuus on kohtuullisessa ajassa selvitettävissä ja varallisuuden realisointikin suhteellisen vaivatonta. Tällöin palvelukokonaisuuden hinta on yhteensä noin 3.720,00 - 4.920,00 euroa.

Toisinaan taas kuolinpesän oikeudenomistajia voi olla yli 100, jotka asuvat eri puolilla maailmaa, kuolinpesän varallisuuteen voi kuulua useita kiinteistöjä ja pesän varallisuus on mittava. Tällöin palvelukokonaisuuden hinta voi olla yli 10.000 euroa.

Ottamalla meihin yhteyttä kartoitamme veloituksetta palveluntarpeen ja laadimme Teille tarjouksen palvelusta. 

Emme ota hoitaaksemme riitaisia kuolinpesiä. Riita-asioissa voi pesän osakkaat hakea toimivaltaiselta käräjäoikeudelta pesänhoitajaa ja -jakajaa, jolloin pesänjakaja voi kääntyä puoleemme tarvittavilta osin saatuaan käräjäoikeuden määräyksen tehtävään.